sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Lihavuus ja plussakilot on ihan okei.

Tai sitten ei. Mutta olen tehnyt tietoisen (väli)rauhan asian kanssa. Ainakin nyt ja hetkellisesti siihen asti kunnes minulla on parempi aika ja mahdollisuus pureutua kaikkiin niihin rasvakiloihin mitkä pitäisi posauttaa taivaan tuuliin. Tiedän pystyväni siihen rivakasti lenkkeilemällä ja terveellistä sapuskaa syömällä. Heti kun aika on oikea. (Kesällä ja sitten kun kandipaperit on jo visusti handussa???)

Sitä voi epäonnistua (laihtua ensin 12 miinuskiloa, kerätä samat 12 takaisin plussakiloina ja ylittää vielä aikaisemmankin lähtötilanteen kirkkaasti viidellä uudella lisäkilolla = yhteensä 17 plussakiloa!) mutta olla siitä huolimatta ihan tyytyväinen ja sujut itsensä kanssa. En ole se kaikista timmein ja herkkupeppuisin (ellei puhuta syömisestä!) nainen mitä maapallo päällään kantaa, enkä saavuttanut sitä unelmieni kroppaa kesään 2017 mennessä, mutta tunnen silti että omissa nahoissani minulla on hyvä olla. Olisihan se hienoa näyttää kaikista parhaimmalta mahdolliselta versiolta itsestään, saati joltakin supertimmiltä mallilta, mutta on maailmassa ja elämässä muutakin tavoiteltavaa. Ainoat asiat mitkä muistuttavat minua 30 kilon ylipainosta ja ulkonäöstäni ovat peili ja vaaka, joista kummankaan luona en vieraile turhan usein. On parempaakin tekemistä ja näkemistä.

Ajoittain toki totean portaita kavutessa tai vaikkapa vaatteita ostaessa että voisi se kunto olla parempikin ja housukokokin pienempi, mutta minkäs teet. Vaatteita voi aina ostaa isommassa koossa (mikäli koossa 46-50 ja XL vielä jotakin kivaa sattuu löytämään...), ja eipä sitä opiskelijabudjetilla eläessä tule enää muutenkaan vaatekauppojen muotikotkotuksia harrastettua. Aiemmin kroppa ja herkuttelu pysyi ruodussa juurikin vaatekauppojen peilejä sovituskopissa tuijottelemalla ja palkkapäivinä himoshoppaamalla, mutta se hupi on monta vuotta opiskelijaelämää viettäneelle enää kaukainen muisto vain. Eipä se uusien vaatteiden jatkuva hamstraaminen tunnu nyt kovin järkevältäkään kun painon jojotellessa saan jatkuvasti vaihtaa vaatekokoa. Kaapissa on jo nyt pieneksi jääneitä vaatekokoja 40-44, jotka odottavat vähän käytettyinä päivän valoa. Onhan se kiva että edes vaatteet ovat todisteena siitä joskus aikoinaan "onnistuneesta" -30 kilon painonpudotuksesta ja monta vaatekokoa hoikemmasta olemuksesta. Normaalipainosta.

Vielä 3-4 vuotta sitten ja normaalipainossa valkoiseen väriin ja patellavöihin oli extra kiva pukeutua.

Mutta jätetään takamus menneeseen. Menee helposti kaksikin vuotta ennen kuin taas saavutan normaalipainon maltillisella painonpudotuksella. Aiempien laihdutuskokemuksieni viisastuttamana tiedän valitettavasti senkin, että siitä saavutetusta kropasta (ainakin minun tapauksessani) saa nauttia maksimissaan vuoden, kaksi ennen kuin taas pullahtaa liikakiloiseksi ja saa aloittaa taas alusta, koska ei ikinä opi. Ja vaikka oppisikin, niin mikään ei joka tapauksessa tapahdu kädenkäänteessä, joten miksei suosiolla olisi sinut tämän kropan kanssa mikä minulla tässä nyt joka tapauksessa on. Ei sitä ilman kroppaakaan voi elämäänsä elää ja kadulla itsekseen pyörivä pää tuskin kerää vähemmän katseita kuin talvitakin alle piilotetut makkarat :-D

Allaolevan kuvasarjan kroppaan voi nykypäivänä lisätä vielä 5 kiloa lisää, mutta väliäkös sillä. Se on vain elämää ja läskiä. Minä aion elää omaa elämääni ihan tällä kropalla ja ihan tässä ja nytkin, en vasta sitten kun kaikki ylipainokilot ovat kadonneet. Sama pää ja sen sisäinen elämä (samoine iloineen, suruineen ja stressaavan elämäntilanteen aiheuttamine ongelmineen) siellä hartioiden välissä keikkuu silloinkin, vaikka kropan muoto olisikin hoikempi.


On siitä jojottelusta jotain hyötyäkin. Tietääpähän ainakin minkälainen lopputulos sitä normaalipainossa sitten odottaa kun vasta 3-4 vuotta sitten tuossa alla olevan kuvan kropassa ja onnistuneiden laihdutustulosten kanssa elelin. Kyllähän ne vaatteet istuivat paremmin ja jalkakin nousi kevyemmin. Noita hoikempia käsivarsia on kyllä jo ikävä. Ja tuota huomattavasti pienempää pömppääkin. Ja noita pieneksi jääneitä vaatteita, jotka odottavat kaapissa käyttöönottoa ja ainakin -30kg:n laihdutustulosta...

Normaalipaino ja laihdutuksen tulos vielä 3 vuotta sitten.


Todiste siitä että tasapötkylältäkin voi löytyä vyötärö.

Laitan tähän loppuun vielä muutaman pätkän pohdinnasta, jonka tein jo edellisen postauksen kommenttikentässä, mutta joka on mielestäni ihan hyvä laittaa vielä tähänkin kaikille esille:

Tiedän (tai ainakin luulen tietäväni) kaikki ne syyt ja tekijät miksi lihon: stressi, kiire, huono uni- ja päivärytmi, vähäinen liikunta... Nämä kaikki yhdessä ja erikseen aiheuttavat liikaherkuttelua ja sitä kautta lihomista. Joka taas on niin ärsyttävää mutta loppujen lopuksi niin inhimillistä. Ja se tieto rauhoittaa minua. Olisihan se hienoa olla sellainen ihminen joka ehtii  ja jaksaa aina elämäntilanteesta riippumatta syödä terveellisesti. Ihminen, joka liikkuu stressin pois päivittäisen herkkujen ahmimisen sijaan. Mutta siihen minulla on vielä pitkä matka ja työ itseni kanssa, etenkin kun olen aina pienestä pitäen tottunut / uskonut herkkujen tuomaan pika-apuun.

Ehkä yksi syy, miksi olen niin "rauhallinen" asian (lihomisen ja epäonnistumisen) kanssa, on se että ensinnäkin itsepäs niitä herkkuja naamaani tietoisesti laitan. Oma valinta. Toinen syy on se että vaan yksinkertaisesti tunnen itseni ja tiedän että tämä ohimenevä elämäntilanne nyt vaan on mitä on, ja vielä tulee parempiakin hetkiä laihduttamiselle. Stressi ja kouluhommat saavat minut aina herkuttelemaan kaiken ikävän / tylsän tekemisen vastapainoksi. Olisi tietysti hienoa kun oppisi tuosta pois, mutta kuten sanoin, siihen minulla on vielä pitkä matka. Kolmanneksi, no, kyllä ne herkut vaan herkullisia ovat - ei siitä pääse yli eikä ympäri :-D En kadu enkä katuisi niiden syömistä tippaakaan elleivät ne ryökäleet sitten kuukausien päästä näkyisi kiinni vatsamakkarassa ;-)

Tässä elämänvaiheessa on ihan ok löysäillä painon ja elämäntapojen kanssa. Kanditutkinnon valmistuminen on tärkeämpää kuin vaikkapa viisi miinuskiloa, mitkä saattaisin saada aikaiseksi tässä samassa ajassa kun tuskailen ja istun nenä kiinni läppärissä.

8 kommenttia:

  1. Pystyt olemaan ihanan rehellinen, mutta samalla myötätuntoinen itsellesi. Tätä postausta oli kiva lukea. Tsemppiä opiskeluun sekä painonpudotukseen - sitten kun sen aika koittaa! :) -Rouva R // Rakkauden rasvaprosentti-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, kiva kuulla! :-) Tarkoitus on tosiaan kirjottaa tätä blogia rehellisesti kaikkine iloineen ja suruineen, onnistumisineen ja epäonnistumisineen :-) Kiva että se viesti välittyy sinne ruudun toisellekin puolelle! :-)

      Kyllä se vaan niin on että kyllä sitä pitää itsestään pitää kaikkine muhkuroine ja virheineenkin :-) Itseään soimaamalla ja haukkumalla ei elämästä eikä siitä laihtumisestakaan tule yhtään mitään :-) Siksi koitankin olla itselleni mahdollisimman armollinen, vaikka tokihan se painonnousu aina harmittaa. Kiitos paljon tsempeistä, niitä todella tarvitaan! :-) Tsemiä sinnekkin kevääseen!

      Poista
  2. Katoin taas eilen Whitney Thoren Upea lihava elämäni ohjelmaa ja kuuntelin myös netistä Whitneytä. Tuli se heti tosta tän kirjotuksen otsikosta mieleen. Onnellinen pitäis pystyä olemaan ulkomuodosta huolimatta, onnellisuus pitäis olla tässä ja nyt, ei vasta sit kun on x kiloa hoikempi jne. Tätä kun muistais itselleen hokea. Ja en silti tarkota, ettei liikakiloista vois/kannattais pyrkiä eroon, mut silti itseä pitäis pystyä kunnioittamaan ja rakastamaan myös niiden kilojen kanssa! :) Kaikki aikanaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, hauska kuulla että tekstini muistutti sinua Thoresta! Itse en kyseistä henkilöä tai ohjelmaa seuraa mutta tiedän kyllä tyypin :-) Oon samaa mieltä siitä että kyllä sitä vaan tässä maailmassa ja tässä yhdessä ainoassa elämässä pitää koittaa oppia itsestään pitämään ja olemaan onnellinen siitäkin huolimatta että on liikakiloinen, epäonnistuu tai ei muuten ole se niin sanottu täydellinen ihminen :-) Hyvä fiilis auttaa jaksamaan laihduttamisessakin pidemmälle ja tuo niitä tuloksiakin kun ei koko ajan harmittele ja soimaa itseään. Ei ne läskit estä ihmistä olemasta onnellinen vaan se ihminen oman päänsä sisällä itse! :-) Ja kyllä. Onhan niistä liikakiloista hyvä päästä eroon, mutta kuten sanoit, kaikki aikanaan.

      Poista
  3. Ihana teksti! Jotenkin niin inhimillinen :) Elämässä tosiaan on tärkeämpiäkin asioita kuin laihduttaminen, vaikka ne (nämä) liikakilot välillä vituttaakin. Tsemppiä opiskeluun! T. yksi gradun kanssa painija :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Ja heiiii, kiva kun sinustakin kuuluu! :-) Kiva olisi kuulla enemmänkin kuulumisiasi ja missä siellä mennään :-) Paljon tsemppiä graduun, en ees vielä osaa kuvitella kuinka riekaleina hermot on sen kanssa kun meinaan jo tukehtua tähän kandiinkin ja sen deadlineen! :-D

      Poista
  4. "Tässä elämänvaiheessa on ihan ok löysäillä painon ja elämäntapojen kanssa."

    Harvoin tulee vastaan optimaalinen elämänvaihe itsestä huolehtimiseen. Jos haluaa voida hyvin, se hetki on nyt. Tässä ja nyt. Ei sitten, kun opinnot ovat päätöksessä, kun on muutettu, kun on uudet lenkkarit, kun on isommat tulot, kun on tultu reissusta, kun alkaa seuraava viikko tai vuosi.

    Mariann-nimimerkki kirjoitti: "Elämässä tosiaan on tärkeämpiäkin asioita kuin laihduttaminen, ..." Tässä samaa mieltä. Elämälle käy hassusti jo keskittyy vain lahduttamiseen. Jos se ei onnistu, koko elämä on epäonnistunut. Jos se onnistuu, ei elämässä olekaan sen jälkeen sisältöä. Maali on saavutettu ja mitä sen jälkeen? Sen vuoksi kyse ei saisi ollakaan laihduttamisesta. Vaan siitä, että arvostaa itseään, haluaa itselleen hyvää ja tekee itselleen hyvää. Laihtuminen tapahtuu siinä sivussa eikä sitä ajatusta pidä niihin vaakalukemiin juurruttaakaan. Ne kertovat vähän. Hyvin vähän.

    Ehkä kärkevästi kirjoitan, mutta nämä olivat nyt sydämelläni! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ihan oikeassa siinä että laihduttamiseen pitää tarttua tässä ja nyt ja sitä pitäisi oppia hallitsemaan painonsa vaikka millaisessa stressissä ja elämäntilanteessa mutta siihen minulla on kuitenkin vielä matkaa ja paljon opittavaa :-) Tällä hetkellä kaikki aikani ja energiani menee kuitenkin kandin työstämiseen ja siksi en halua lisästressiä vielä siitä että pitäisi laihtua määrän x ja käydä lenkillä x kertaa viikossa. Muuten käy niin että menee kuppi liiasta stressistä nurin ja sitten jää pian kanditkin tekemättä :-D

      Olet ihan oikeassa siinäkin että elämä ei pidä olla vain sitä laihduttamista ja siihen panostamista. Eihän sitä sitten elämässä pian olekkaan muuta kuin ruoat ja lenkit ja mitä muuta..Itsensä arvostaminen on todellakin parempi lähtökohta kuin se että tarkkailee pelkkiä kiloja ja laihduttaa. Se itsensä arvostaminen on vain harvoin mielessä silloin kun tekee mieli suklaata tai sipsejä :-D

      Itse käytän tässä blogissa sanaa laihduttaminen koska sana elämäntapamuutos on jotenkin tönkkö. Ajattelen kuitenkin laihduttamista ja painonhallintaa osana elämää, en minään tietyn hetken kestävänä pikakuurina. Olen samaa mieltä kanssasi siitä että esimerkiksi oman terveyden ja ylipäänsä itsensä arvostamisen kautta ne kilotkin lähtee :-)

      Hienoa tekstiä oli ja olen kanssasi kyllä ihan samaa mieltä! Ei siis napsahda mitään kärkevyysnoottia :-D

      Poista

Kerrohhan rohkiasti mitä on sydämmelläsi :-) <3