perjantai 22. syyskuuta 2017

Sose on mun kaveri!

Jei, tänään paino näytteli jo lukemaa 116,1kg eli 600 grammaa vähemmän! Ilo se on pienikin ilo! :-)

En ole vieläkään päässyt kunnolla lenkkeilemään kiukuttelevan varpaan vuoksi. Mieli kyllä jo kovasti tekisi, etenkin kun sain hommattua uuden ihanan lenkkeilytakinkin. Liikunnan sijaan koitan nyt saada painoa alas syömisten avulla ja tänään kaivoinkin taas esiin vanhan kaverini soseuttajan. Kätevästi sillä surahti niin lounas- ja päivällissosekeitto kuin ilta- ja välipalaksi soveltuva mustikka-banaani-smoothiekin. Ei voi enää terveellisen ruuan tekeminen tämän helpompaa olla! Nyt kun vaan onnistuisin pysymään erossa herkuista...

Kukkakaali-parsakaali-porkkana-maissi- sosekeiton ainekset kanttilaan mars!

Surrur ja vähän tuorejuustoa sekaan ja kylläpä tuli hyvää soppaa! Kyljessä raejuustoa.

Kroppa vuosimallia 2013 ja normaalipaino.
Sipsit vai tämä kroppa? Suklaa vai tämä kroppa?

tiistai 19. syyskuuta 2017

Taistelu kiloja vastaan alkakoon!

Kyllä se vaan niin on että tästä suklaan ja sipsien kyllästämästä ylipainosuosta on taas noustava. Vaaka näyttelee lukemaa 116,7kg mikä on taas uusi painoenkka minun pääosin 70-kiloa-ja-jotain elämässäni. En aatellut jäädä odottelemaan aamupainolukemaa 120kg. Nyt on ihan oikeasti saatava tätä painoa alas vaikka gradu kainalossa.

...Haluun mun kropan ja lenkkikunnon takas!



perjantai 16. kesäkuuta 2017

Paremmilla teillä

Täällä sitä ollaan taas, ainakin jo toinen jalka blogin puolella! Ihan vielä en voi antaa postauksille ja laihduttamiselle/elämäntapamuutokselle niin paljoa aikaa kuin haluaisin mutta kerron tähän nyt kuitenkin hieman kuulumisia.

Paino näytti tänään lukemaa 112,7kg eli alas ollaan tultu reilu kilo huhtikuusta. Vaihdoin patterit vaakaan eilen enkä ole vielä ihan vakuuttunut sen näyttämien lukemien todenmukaisuudesta. Tokihan se olisi hienoa jos pattereita vaihtamalla saisi vaivatta jo ensimmäisen kilon sulamaan. Sopii minulle! Olisikin laihtuminen aina yhtä helppoa niin ei tarvitsisi käydä vaaálla enää kuin...öö...noin 40 kertaa ja olisin taas normaalipainoinen seitkytkiloinen. Vakuuttavaa, eikös? :D

Elämä pyörii edelleen kandituskan ympärillä ja voitte arvata että liikuntakin jää siinä touhussa aika sivuun. Olen myös mystisesti onnistunut telomaan oikean jalan varpaani/jalkapöydän, joten siltäkään osin lenkkipolku ei vielä ole minun paikka. Hyvä kun onnistuu mätsäämään edes jonkin kengän turbovarpaan kanssa. Olen kuitenkin saanut lisättyä arkiliikuntaa kokkaamisen ja kotitöiden muodossa. Lisäksi lisätunnit ruoanlaittoon tarkoittaa myös samalla parempaa ja suunnitelmallisempaa ruokavaliota :-) Jes!

Toinen "aamiainen" ja omatekemää puolukkakeittoa.
Keitetyt perunat ja makkarakastike tuloillaan.
Toinen lämmin ruoka/ iltapala.

Puurohässäkät otin käyttöön taas menneellä viikolla ja olen myös koittanut lisätä vihanneksia/kasviksia ruokavalioon. Ja tosiaan ihan sitä omatekoista perinteistä kotiruokaa ja salaattia. Leipää pupellan sen kerta päivässä aamupalalla kasvisten kanssa, joten se ei ole ongelma. Sokeri- ja suolaherkut ovat, joten niiden syömistä pitää taas hieman harkita. Onneksi löysin suolatut cashewpähkinät ja kohta torilta saa jo tuoreita mansikoita :-P Toisena "aamupalana" syön leipien jälkeen parin tunnin sisällä puuroa, raejuustoa ja lisukkeita jonka jälkeen jaksaakin sitten puuhata useamman tunnin keittiön puolella kokkaamassa :) Iltapalaksi syön sitten vaikka viiliä tai jotakin muuta pientä mikäli vielä nälkä yllättää. Toinen päiväruoka tulee kuitenkin syötyä vasta illemmalla ja iltapala-aikaan (kuuden, seitsemän maissa) joten erillistä iltapalaa ei välttämättä edes tarvita.

Ajattelin nyt ainakin aluksi ottaa käyttööni peruskoulu- ja lukioajoilta tutun 2 lämmintä ruokaa päivässä- meiningin ja taistella sen avulla herkkumäheltämistä vastaan. Uskon että herkkuja eksyy suuhun vähemmän kuin mitä yhdellä lämpimällä ruualla porskuttamalla. Lisäksi aion nyt pitää kunnon perunakauden: nälkä pysyy paljon pidempään poissa kahdella potaatilla kuin riisillä, täysjyväpastalla tai pelkillä kasvis- ja vihanneslisukkeilla. Kun on massu kunnolla täynnä kahdesti päivässä ja jo itsessään herkullista pääruokaa, ei ole välttis tarvis sen enempiä herkutella. Ainakaan aina, joka päivä ja joka tilanteessa. Olen pysynyt normaalipainoisena koko lapsuuden, nuoruuden ja puolet aikuisiästänikin perunaa ja kastiketta syömällä, joten miksi en nytkin.

Munakastiketta, perunaa ja salaatti.

Katsotaan miten tässä käy, mutta ainakin uskallan väittää että jo arkiruokaan panostamalla (ja keittiössä puurtamalla eli liikkumalla!) saattaisin saada muutaman kilon katoamaan. Tänään lämpimäksi ruoaksi on eilisen makkarakastikkeen jämät, pottua ja salaattia ja illemmalla uunivihanneksia (bataatti on namia!) ja kanaa. Mutta nyt kuitenkin takaisin kandin pariin, se odottaa jo malttamattomana tuskailijaansa. Vielä olisi muutama sivu kandin pohdintaosuutta pakertamatta mutta toivottavasti se valmistuu tässä viikon sisään niin pääsen viimein nauttimaan kesästä ja siitä kevyemmästä elämästä.

P.S Iso kiitos taas kommenteistanne, kiva tietää että täällä on kaivattu! :-)

maanantai 24. huhtikuuta 2017

Aaaapua!

Nyt ollaan kyllä jo iiihan pohjamudissa! Uskaltauduin äsken vaaálle ja se näytti 114 kiloa ja jotain! Sa-ta-nel-jä-tois-ta-ki-lo-a!!! Vaikka kyseessä on iltapaino ja kaiken maailman vesilitrat ja päivälliset lilluu vatsassa kera eilisen maissilastuherkuttelupöhön niin tuo on silti jotakin IHAN JÄRKYTTÄVÄÄ! Ja liikaa! Maaliskuun alussa postailin että paino oli noussut 109 kiloon ja nyt ollaankin sitten kerätty TAAS viisi kiloa lisää vajaa kahdessa kuukaudessa. Huhhuijaa tätä menoa! 

Ja mitä on mennyt kitusiin? Tonneittain sipsejä ja aivan liian monta levyä suklaata. Ja kotiin tilattua /pakastepizzaa aina kun ei ole ehtinyt tai jaksanut tehdä kotiruokaa. Ja paljonkos sitten on liikuttu? No ei sitten sentin vertaa enempää kuin kandiseminaareissa ja jääkaapilla käymiseen vaaditaan. Siitäkin huolimatta että lenkkeily jos mikä olisi varmasti parasta kandistressin lievitystä. Miksi? Armoton kandin deadline häämöttää toukokuussa ja vaikka olen istunut jopa 12 tuntia päivässä koneella aika ei vaan meinaa riittää millään. Hyvä kun ehtii syödä tai vessassakaan käydä kun jokainen arvokas minuutti olisi käytettävä toistaiseksi vielä puolivalmiiseen kandiin.

Onneksi avokki otti viime viikolla tämän talouden ruoanlaittovastuun kokonaan itsellensä ja kotiruoan kylkeen on ilmestynyt myös herkullisia salaatteja! Minä ideoin ja mies kokkaa, parhautta! <3 Olen pysynyt kokonaiset kolme päivää erossa suklaalevyistä enkä kyllä enää tämän vaakatiedotuksen jälkeen uutta kandistressilevyä osta. Enkä kyllä sipsejäkään ennen kuin vaaka näyttää vähän inhimillisempiä lukemia. Josko tämä tästä vielä suttaantuisi.

On varmaan tarpeetonta sanoa että heti kun tämä hullunmylly kandin kanssa loppuu tämä likka alkaa laihduttamaan ja ihan huolella!

P.S Sain viimein vastattua kaikkiin edellisen postauksen kommentteihin. Kiitos niistä! <3 


sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Lihavuus ja plussakilot on ihan okei.

Tai sitten ei. Mutta olen tehnyt tietoisen (väli)rauhan asian kanssa. Ainakin nyt ja hetkellisesti siihen asti kunnes minulla on parempi aika ja mahdollisuus pureutua kaikkiin niihin rasvakiloihin mitkä pitäisi posauttaa taivaan tuuliin. Tiedän pystyväni siihen rivakasti lenkkeilemällä ja terveellistä sapuskaa syömällä. Heti kun aika on oikea. (Kesällä ja sitten kun kandipaperit on jo visusti handussa???)

Sitä voi epäonnistua (laihtua ensin 12 miinuskiloa, kerätä samat 12 takaisin plussakiloina ja ylittää vielä aikaisemmankin lähtötilanteen kirkkaasti viidellä uudella lisäkilolla = yhteensä 17 plussakiloa!) mutta olla siitä huolimatta ihan tyytyväinen ja sujut itsensä kanssa. En ole se kaikista timmein ja herkkupeppuisin (ellei puhuta syömisestä!) nainen mitä maapallo päällään kantaa, enkä saavuttanut sitä unelmieni kroppaa kesään 2017 mennessä, mutta tunnen silti että omissa nahoissani minulla on hyvä olla. Olisihan se hienoa näyttää kaikista parhaimmalta mahdolliselta versiolta itsestään, saati joltakin supertimmiltä mallilta, mutta on maailmassa ja elämässä muutakin tavoiteltavaa. Ainoat asiat mitkä muistuttavat minua 30 kilon ylipainosta ja ulkonäöstäni ovat peili ja vaaka, joista kummankaan luona en vieraile turhan usein. On parempaakin tekemistä ja näkemistä.

Ajoittain toki totean portaita kavutessa tai vaikkapa vaatteita ostaessa että voisi se kunto olla parempikin ja housukokokin pienempi, mutta minkäs teet. Vaatteita voi aina ostaa isommassa koossa (mikäli koossa 46-50 ja XL vielä jotakin kivaa sattuu löytämään...), ja eipä sitä opiskelijabudjetilla eläessä tule enää muutenkaan vaatekauppojen muotikotkotuksia harrastettua. Aiemmin kroppa ja herkuttelu pysyi ruodussa juurikin vaatekauppojen peilejä sovituskopissa tuijottelemalla ja palkkapäivinä himoshoppaamalla, mutta se hupi on monta vuotta opiskelijaelämää viettäneelle enää kaukainen muisto vain. Eipä se uusien vaatteiden jatkuva hamstraaminen tunnu nyt kovin järkevältäkään kun painon jojotellessa saan jatkuvasti vaihtaa vaatekokoa. Kaapissa on jo nyt pieneksi jääneitä vaatekokoja 40-44, jotka odottavat vähän käytettyinä päivän valoa. Onhan se kiva että edes vaatteet ovat todisteena siitä joskus aikoinaan "onnistuneesta" -30 kilon painonpudotuksesta ja monta vaatekokoa hoikemmasta olemuksesta. Normaalipainosta.

Vielä 3-4 vuotta sitten ja normaalipainossa valkoiseen väriin ja patellavöihin oli extra kiva pukeutua.

Mutta jätetään takamus menneeseen. Menee helposti kaksikin vuotta ennen kuin taas saavutan normaalipainon maltillisella painonpudotuksella. Aiempien laihdutuskokemuksieni viisastuttamana tiedän valitettavasti senkin, että siitä saavutetusta kropasta (ainakin minun tapauksessani) saa nauttia maksimissaan vuoden, kaksi ennen kuin taas pullahtaa liikakiloiseksi ja saa aloittaa taas alusta, koska ei ikinä opi. Ja vaikka oppisikin, niin mikään ei joka tapauksessa tapahdu kädenkäänteessä, joten miksei suosiolla olisi sinut tämän kropan kanssa mikä minulla tässä nyt joka tapauksessa on. Ei sitä ilman kroppaakaan voi elämäänsä elää ja kadulla itsekseen pyörivä pää tuskin kerää vähemmän katseita kuin talvitakin alle piilotetut makkarat :-D

Allaolevan kuvasarjan kroppaan voi nykypäivänä lisätä vielä 5 kiloa lisää, mutta väliäkös sillä. Se on vain elämää ja läskiä. Minä aion elää omaa elämääni ihan tällä kropalla ja ihan tässä ja nytkin, en vasta sitten kun kaikki ylipainokilot ovat kadonneet. Sama pää ja sen sisäinen elämä (samoine iloineen, suruineen ja stressaavan elämäntilanteen aiheuttamine ongelmineen) siellä hartioiden välissä keikkuu silloinkin, vaikka kropan muoto olisikin hoikempi.


On siitä jojottelusta jotain hyötyäkin. Tietääpähän ainakin minkälainen lopputulos sitä normaalipainossa sitten odottaa kun vasta 3-4 vuotta sitten tuossa alla olevan kuvan kropassa ja onnistuneiden laihdutustulosten kanssa elelin. Kyllähän ne vaatteet istuivat paremmin ja jalkakin nousi kevyemmin. Noita hoikempia käsivarsia on kyllä jo ikävä. Ja tuota huomattavasti pienempää pömppääkin. Ja noita pieneksi jääneitä vaatteita, jotka odottavat kaapissa käyttöönottoa ja ainakin -30kg:n laihdutustulosta...

Normaalipaino ja laihdutuksen tulos vielä 3 vuotta sitten.


Todiste siitä että tasapötkylältäkin voi löytyä vyötärö.

Laitan tähän loppuun vielä muutaman pätkän pohdinnasta, jonka tein jo edellisen postauksen kommenttikentässä, mutta joka on mielestäni ihan hyvä laittaa vielä tähänkin kaikille esille:

Tiedän (tai ainakin luulen tietäväni) kaikki ne syyt ja tekijät miksi lihon: stressi, kiire, huono uni- ja päivärytmi, vähäinen liikunta... Nämä kaikki yhdessä ja erikseen aiheuttavat liikaherkuttelua ja sitä kautta lihomista. Joka taas on niin ärsyttävää mutta loppujen lopuksi niin inhimillistä. Ja se tieto rauhoittaa minua. Olisihan se hienoa olla sellainen ihminen joka ehtii  ja jaksaa aina elämäntilanteesta riippumatta syödä terveellisesti. Ihminen, joka liikkuu stressin pois päivittäisen herkkujen ahmimisen sijaan. Mutta siihen minulla on vielä pitkä matka ja työ itseni kanssa, etenkin kun olen aina pienestä pitäen tottunut / uskonut herkkujen tuomaan pika-apuun.

Ehkä yksi syy, miksi olen niin "rauhallinen" asian (lihomisen ja epäonnistumisen) kanssa, on se että ensinnäkin itsepäs niitä herkkuja naamaani tietoisesti laitan. Oma valinta. Toinen syy on se että vaan yksinkertaisesti tunnen itseni ja tiedän että tämä ohimenevä elämäntilanne nyt vaan on mitä on, ja vielä tulee parempiakin hetkiä laihduttamiselle. Stressi ja kouluhommat saavat minut aina herkuttelemaan kaiken ikävän / tylsän tekemisen vastapainoksi. Olisi tietysti hienoa kun oppisi tuosta pois, mutta kuten sanoin, siihen minulla on vielä pitkä matka. Kolmanneksi, no, kyllä ne herkut vaan herkullisia ovat - ei siitä pääse yli eikä ympäri :-D En kadu enkä katuisi niiden syömistä tippaakaan elleivät ne ryökäleet sitten kuukausien päästä näkyisi kiinni vatsamakkarassa ;-)

Tässä elämänvaiheessa on ihan ok löysäillä painon ja elämäntapojen kanssa. Kanditutkinnon valmistuminen on tärkeämpää kuin vaikkapa viisi miinuskiloa, mitkä saattaisin saada aikaiseksi tässä samassa ajassa kun tuskailen ja istun nenä kiinni läppärissä.